Käärijä
Vaihtoehtorapin mielenkiintoisin nouseva nimi Käärijä on kerännyt omintakeisella tyylillään kuulijakuntaa niin keikoilla, somessa kuin suoratoistopalveluissa – ja kehityskäyrä on ollut koko ajan nousujohdanteinen. Vuoden 2023 UMK-kilpailussa mukana olevan Käärijän eli Jere Pöyhösen kappale ”Cha Cha Cha” nousi julkaisunsa jälkeen Suomen kuunnelluimpien biisien joukkoon tuoden samalla artistin suuren yleisön tietoisuuteen. Vuoden 2020 alussa “Fantastista”-debyyttialbuminsa julkaissut artisti viljelee teksteissään uniikkia huumoria ja diggaa raskaasta musiikista, mikä kuuluu hänen tuotannossaan nopeina rytmeinä ja ajoittain aggressiivisina soundeina.
Energisistä live-esiintymisistään tunnetulta johtotähdeltä on odotettavissa tulevaisuudessa runsaasti uutta musiikkia.