The Sounds(SE)
Tätä on odotettu: Ruotsin kaikkien aikojen suosituimpiin rockyhtyeisiin kuuluva The Sounds saapuu kesäkuussa Linnanpuistoon! Vakuuttavana live-esiintyjänä ansioitunut The Sounds on onnistunut luomaan omintakeisen rockin ja popin välimaastossa seikkailevan äänimaailmansa, jossa kuuluu elektronisen musiikin sekä punkin vaikutteet.
20 vuotta operoineen The Soundsin suurimpiin hitteihin kuuluvat mm. ”Living in America”, ”Painted by Numbers”, ”No One Sleeps When I’m Awake”. Tuorein albumi, kesällä 2020 julkaistu ”Things We Do For Love” on kerännyt kehuja niin faneilta kuin kriitikoiltakin energisyydestään ja monipuolisuudestaan. Kesärauhan yleisön hartaasti toivoma yhtye nähdään 10 vuoden tauon jälkeen festivaalikeikalla Turussa!