Uutiset
Kesärauhan ohjelmisto kasvoi yhdeksällä uudella nimellä
Perjantaina 7. kesäkuuta Kesärauhassa nähdään ensimmäistä kertaa New Yorkista Suomeen saapuva Infinity Song. Neljän sisaruksen muodostama soft rock-yhtye on valloittanut musiikkimaailmaa kohinalla sielukkailla harmonioillaan ja tehnyt valtavan läpimurron muun muassa hiteillään ”Hater’s Anthem” ja “Slow Burn”.
Kotimaisista tähtiartisteista ensi kesän Kesärauhassa nähdään Suomen Euroviisuedustaja Windows95man, suomalaisen räpin omaperäinen helmi Eevil Stöö ja suomenkielisen melankolisen rockin ikisuosikki Lasten Hautausmaa. Kesärauhan ohjelmiston muita kotimaisia vahvistuksia ovat vuoden 2024 Teosto-palkintoehdokas Tinyhawk & Bizzarro, seuraavan sukupolven supertähti Alma Alanko, uutta musiikkia julkaiseva kokeellinen krautrock-kokoonpano Rättö & Lehtisalo, kovassa nosteessa oleva Lempi Elo ja vaihtoehto-popin vivahteilla hurmaava Sonia.
Viidettä Kesärauhaa juhlitaan tunnelmallisessa Turun Linnanpuistossa 7.-9.6.2024. Kesärauhan Elektrolinnan ohjelmisto julkistetaan lähiaikona ja se tulee sisältämään paljon yllätyksiä. Lisäksi Kesärauhan perjantain pääesiintyjä julkistetaan lähiaikoina. Festivaalin lippujen hinnat nousevat 15.4. alkaen.
LIPUT
1 pv 105€ (15.4. alkaen 109€)
2 pv 139€ (15.4. alkaen 149€)
3 pv 169€ (15.4. alkaen 179€)