Uutiset
PÄIVÄJAKO JA UUSIA ARTISTEJA JULKI, KAIKKI LIPUT MYYNNISSÄ KESÄRAUHAN OMASSA LIPPUKAUPASSA
Kesärauhan oma festivaaliristeily M/S Kesärauha syleili festivaalikesää ikävöivää juhlakansaa loppuunmyydyllä Viking Gracella 30.–31.1. Tänään Kesärauha julkistaa lukuisia uusia artisteja 12.–14.6.2026 Turun Linnanpuistossa juhlittavaan festivaaliviikonloppuun. Tähän mennessä julkistetun ohjelman päiväjako tulee myös julki samalla kun kaikki yhden ja kahden päivän lipputyypit tulevat myyntiin.
Kesärauhan kävijätutkimuksen toivotuimpiin kansainvälisiin artisteihin lukeutuu vuosi toisensa jälkeen ruotsalainen laulajatähti Seinabo Sey. Kriitikoiden ylistämä ja Ruotsin Grammis-palkinnoilla ainutlaatuisesta soundistaan palkittu artisti tähdittää tulevana kesänä Kesärauhan avauspäivää perjantaita. Younger-kappaleellaan kansainväliseksi ilmiöksi noussut Seinabo Sey yhdistelee tuotannossaan soulia ja poppia ja kuuluu kiistatta pohjoismaiden vaikuttavimpiin tulkitsijoihin.
Linnanpuistossa nähdään myös runsaasti Kesärauha-yleisön rakastamia kotimaisia artisteja. Keväällä uuden odotetun albuminsa julkaiseva Ruusut soittaa yhden kesän tarkkaan valikoiduista keikoistaan hämärtyvässä lauantai-illassa Linnanpuiston Peace Stagella. Vuodesta toiseen uusiutuva ja aina yhtä toivottu Arppa esittää 8-pack-kokoonpanonsa kanssa päätöspäivänä sunnuntaina hieman tavallista pidemmän festivaalikeikan, joita kesän aikana kuullaan Kesärauhan lisäksi vain kolmella muulla festivaalilla.
2010-luvun merkittävimpiin kotimaisiin indie-vientiartisteihin lukeutunut French Films tekee yllättävän paluun Kesärauhan perjantaina. Yhtye yhdistää indierockiin surf rockin ja post punkin sävyjä. Lisäksi Kesärauhassa nähdään Jaakko Kulta, Hopeasiivet, Rebekka Holi, Salaliitto, US ja Töölön Ketterä.
Kesärauha pilotoi Suomessa täysin uudenlaista lipunmyyntitapaa
Kesärauhan lipunmyynti siirtyy maanantaista 2.2. alkaen täysin uudenlaiseen verkkokauppaan, jollaista ei Suomessa ole aiemmin koettu. Lippu.fin tarjoama uudistunut verkkokauppa – Paylogic powered by Lippu.fi – tuo Kesärauhan festarikävijöille kansainvälisen, huipputason ostokokemuksen, jonka myötä festarilipun ostaminen käy entistäkin vaivattomammin.
Kesärauhan oma verkkokauppa toimii jatkossa festivaalin ainoana virallisena lipunmyyntikanavana, ja se on suunniteltu palvelemaan asiakkaita mutkattomasti kaikissa oston vaiheissa. Kevään aikana Kesärauha avaa myyntiin täysin uudenlaisia lisämyyntituotteita, joiden avulla festivaalikokemusta voi personoida uudella tavalla.
Ensimmäisenä lisämyyntituotteena saatavilla on edulliseen kymmenen euron hintaan liput Turun linnaan Kesärauhan aikana. Turun linnan liput sisältävät kolmen päivän aikana rajattoman pääsyn kokemaan keskiaikaisen linnan sisätilojen upeat puitteet. Muista lisämyyntituotteista tiedotetaan myöhemmin.
KESÄRAUHA 12.–14.6.2026, Linnanpuisto, Turku
PERJANTAI 12.6.2026: SEINABO SEY (SE), VESALA, ANTTI AUTIO, EMMA & MATILDA, FRENCH FILMS, HELMI MARLEENA, KOIRA, MODEM, REBEKKA HOLI, ROSETTES, TÖÖLÖN KETTERÄ + more to come
LAUANTAI 13.6.2026: AVAIN – punainen tiili 25v., RUUSUT, BENJAMIN, JAAKKO KULTA, MELO, SAMULI PUTRO, URSUS FACTORY, GOOD BOYS, HOPEASIIVET, NÖSSÖ NOVA, KEIJU, LOUIE BLUE, SENYA, SVART RIDÅ (SE) + more to come
SUNNUNTAI 14.6.2026: CARIBOU (CA), ARPPA, MAUSTETYTÖT, VESTA, ASLA JO, JONNA TERVOMAA, LOUNA0NLINE, SALALIITTO, US + more to come















